Joskus sitä vaan on jäätävä ”ylitöihin” ja odotettava puhelua ministeriltä. Vielä vähän aikaa. Ehdinpäs tehdä muut hommat ainakin melkein valmiiksi.

Nyt rupesi vähän jännittämään! Huh huh sentään, kun jännittää. Samalla mietin, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä minua jännittää! Ehkä siksi, kun valmistautumisaikaa ei jäänyt ihan älyttömiä, ja tässä mä tuhlaan nämä viimeiset ajat tätä blogia kirjoittaessa. Mutta kun jännittäminen sekoitti kaikki ajatukset ja aiheutti paniikin.

En tiedä muista, mutta aika monet toimittajat ainakin esittää hyvin cooleja tyyppejä. Piinkovia ammattilaisia, joita ei muuten jännitä. Jännittääköhän sitä ministeriä? Sitäkin voi jännittää.

Aloin miettiä, että milloinkahan mahdoin tehdä ihan ensimmäisen oikean haastatteluni. Jos en ihan väärin muista, se tapahtui vuonna 2007. Että on tässä sen jälkeen pari haastattelua tullut tehtyä. Kerran muuten haastattelin yhtä tyyppiä, joka ei puhunut suomea eikä englantia enkä minä puhunut puolaa. Tämä jaksaa aina naurattaa. No, siitäkin tuli ihan kiva juttu. Kuvakin onnistui. Sitä voi jokainen miettiä, että jos vähän jännittää niin plussaa on ainakin yhteinen kieli. Ei voi kovin pieleen mennä, jos ymmärtää mitä toinen sanoo. Tosin ei se aina poliitikkojen kanssa ole niin sanottu…

Jännittämisessä auttaa se, että minulla on tapana tehdä haastattelut aika rennosti. Rupatella mukavia (nyt en aio, koska ministerin aikataulu on minuutintarkka, ja muutenkin – se on ministeri!). Uskokaa tai älkää, mutta tästä on joskus tullut oikein palautetta. Kerran. Se oli negatiivinen. Kaikki eivät pidä rupattelusta.