Olen lähdössä lomalle perheen kanssa. Olemme valmistautuneet ja tietysti googletelleet kohteesta lisätietoa. Olemme menossa kohteeseen ja haluamme käyttää siellä olevia palveluja. Mitkä palveluntarjoajat jäävät valinnan ulkopuolelle jo nyt? Ihan ensimmäiseksi ne, joilla ei ole nettisivuja – eli niitä ei löydy Googlesta. Okei, FB-sivu vielä saattaa menetellä, sekin löytyy googlen kautta kyllä. Mutta jos siellä ei ole mitään tietoja tai arvosteluja, niin pois jää laskuista.
Olemme työstämässä juuri yhden asiakkaan SEO-asioita kuntoon – siis Search Engine Optimation – eli hakukonenäkyvyys suomeksisanottuna. Hakukonenäkyvyyttä parannetaan ihan peruskonsteilla, eli katsotaan, että nettisivuilta löytyy tarpeeksi niitä sanoja, joilla ihmiset yrityksen palveluja hakevat. Nämä otetaan toki huomioon myös kaikessa muussa sisällössä.
Tästä innostuneena kokeilin googletella myös omaa yritystä, ja kas vain, sinnikäällä SEOilulla on ollut näemmä vaikutusta. Olen ekalla sivulla ilman maksettua näkyvyyttä! Kaikkeen tuottamaani sisältöön pyrin sisällyttämään sanoja, joilla löydyn paremmin Googlesta, esimerkiksi: sisällöntuottaja Järviseutu, viestintätoimisto Järviseutu, sisältötoimisto Järviseutu jne. Jos haluaisin että yritykseni pompsahtaa tuloksissa esiin myös jos haetaan sisältötoimisto Vaasa, voisin ostaa googlelta mainosnäkyvyyttä niissä hauissa. (Ilmeisesti Vaasassa ei ole sisältötoimistoja, koska yritykseni tulee siltikin etusivulla näkyviin noilla hakusanoilla.)
Mutta parannettavaa on yhä! Yritykseni google-sivu on hiukan retuperällä, siitä voisi saada vieläkin enemmän irti.
Vinkkinä kaikille: Mieti AINA, miten yrityksesi näkyy Googlessa, sillä jossain on joku, joka googlettaa juuri sinun osaamistasi, ja jos silloin et ole tuloksissa ensimmäisellä sivulla, et pääse mukaan ostopäätöksen tekemiseen ollenkaan.