Olen syksyn aikana osallistunut asiakkaiden kanssa erilaisiin markkinointia koskeviin palavereihin ja lisäksi muutamaan koulutukseen tai ajankohtaisseminaariin. Monessa käänteessä on tullut esille, että etenkin sosiaalisessa mediassa viestinnässä on oltava avoin mutta asiallinen, rohkea mutta suunnitelmallinen ja selkeä, olemalla samalla looginen ja kuitenkin tarpeen vaatiessa leikkisä, erilainen ja nokkela. 

Kuulostaako mahdottomalta? No, voin paljastaa, että viestinnän ammattilaistakin välillä hengästyttää näiden vaatimusten keskellä.

Tunnistan itsessänikin aika ajoin jonkinlaisen rimakauhun, ja varsinkin oman yrityksen viestintää suunnitellessa ”tyhjän paperin syndrooman”. Ei vaan irtoa. Nykyaikaiset mediakanavat vaativat meiltä sujuvia käyttötaitoja. Niitä ei oikein voi saada, ellei kerää käytännön kokemusta. Aikakaan ei oikein riittäisi kaikkia kanavia opettelemaan. Älä luovuta! Ei Roomaakaan yhdessä päivässä jne.. ;) 

Myös ennakkoluuloja on paljon. Joskus se on turhauttavaa. Varovaisuus ja suunnitelmallisuus on toki aiheellistakin – suoranainen kauhu ei. Suveneeri ja huoleton viestiminen sosiaalisessa mediassa ei vain yksinkertaisesti kaikkeen sovi. Somessakin voi kuitenkin viestiä omalla tavallaan. Onhan meillä oma äänemme ja tapamme myös IRL (in real life). Kannustan kaikkia olemaan oma itsensä siten, että noudattaa kuitenkin organisaation viestinnällisiä arvoja ja yhteisiä pelisääntöjä. Jokaisella on vastuu omasta toiminnastaan. Avaanpa hieman tarkemmin: 

Tämän päivän mediamaisema on aika käsittämätön. Meillä on perinteiset mediakanavat edelleen käytössä. Moni ihan tavallinen ihminen kuitenkaan ei ole tainnut vielä hoksata olevansa kävelevä uutistoimisto. Reportaasia, analyysia, mielipidettä, pakinaa ja raporttia pukkaa puhelimen välityksellä erilaisista kanavista pitkin päivää, ihan omalla naamalla ja nimellä kerrottuna. Vastaanottajia ovat yleensä vain läheisimmät ystävämme, toisinaan koko kylä tai kaupunki – joskus koko maailma. 

Pitkän työpäivän jälkeen, kun olen työstänyt muiden viestintää, tahtoo oman yrityksen viestinnän kehittäminen jäädä. Tai enemmänkin kyse taitaa olla aikataulutuksen puutteesta; ne suutarin lapsen kengät.. ;) Kyllähän se hieman häiritsee ja pienoisen syyllisyyden pistonkin tunnen sydämessäni. Olemalla itselle armollinen ja hyväksymään ajoittaiset takapakit ja epäonnistumiset voi kuitenkin olla ymmärtäväinen myös muita kohtaan. Eikä kaikki aina ole niin vakavaa.