Työelämän some-keskusteluja seuratessa olen huomannut viitteitä kyllästymisestä. Uupumuksesta ja kuormittumisesta. Älylaitteet ovat jatkuvasti äänessä, ne tukkivat joka paikkaan. Aamupalavereihin, lounastauolle. Ja kaiken kukkuraksi vapaa-ajallakin ruokapöytään, kylpyhuoneeseen ja sänkyyn. Jotkut ovat jo ryhtyneet tietoiseen älylaitelakkoon. Vaihtaneet älypuhelimen vanhaan puhelimeen, jolla ei voi selata somea eikä sähköposteja. Sen sijaan sillä voi soittaa. He kertovat elämänlaatunsa parantuneen huomattavasti. Yhtäkkiä aikaa, keskittymistä ja läsnäoloa onkin enemmän.

Erottuuko lähivuosien viestinnässä ja markkinoinnissa yritys, jolla on digitaalisen sisällön lisäksi hallussa perinteinen viestintä? Kohdennettu ja yksilöllinen, kenties jokin, jota voi käsin koskettaa. Digitaalisen sisällön ähkyssä satsaus printtilehteen ei enää tunnukaan niin kaukaa haetulta.

Nähdäänkö kiihtyvän digitalisaation, automaation ja robotiikan rinnalla uusi trendi, jossa palvelu on henkilökohtaista, myymälä on kivijalassa ja kohtaamiset aitoja? Ihan varmasti. Vaikka sen rinnalla ehkä pitäisikin näkyä verkossa. Ajatus 100 % verkkoläsnäolosta tuntuu uuvuttavalta. Riittäisikö tarkkaan harkittu 50 % ?

Uskon vahvasti, että tulemme näkemään yhä enemmän näitä ”älylaitelakkoja”. Mitä silloin otetaan mukaan laiturinnokkaan kesäaamuna? Onkivapa, kuppi kahvia. Ja ehkäpä kaiken varalta se perinteinen kirja tai paperilehti.